lauantai 5. huhtikuuta 2014

Year by year

Pitkän reissun jälkeen istun mukavasti sohvalle ja avaan bloggerin  *TSUP* Loputtomalta tuntuvan maantiematkan sekä lukuisten shoppailukierrosten jälkeen siideri maistuu taivaalliselta, aah. Perjantai sekä lauantai menivät nopeasti vieralla mailla. Käytiin siis poikakaverini kanssa Jyväskylässä juhlistamassa ensimmäistä täyttä vuottamme. Tämä reissu oli kaikkea muuta kuin rentouttava, huutavat korkokenkäkävelyn jälkeiset päkiäni.

Vietimme siis perjantain ja lauantain välisen yön Rantasipi hotellissa, ja jälkeenpäin voin, tai siis voimme, sanoa olevamme pettyneitä. Palvelu ja ruoka täsmäsivät kyllä -hohtokeilausta unohtamatta- mutta itse kylpylä ei vastannut luultua. Jos oltaisiin haluttu mennä pulikoimaan uimahalliin, se olisi löytynyt kyllä kotipaikkakunnaltakin. Kuvat kylpylästä lupailivat liikoja koon sekä monipuolisuuden suhteen. Mutta viihdyttiin silti, sehän se tärkeintä on.

Pääsin siis keilaamaan ensimmäistä kertaa elämässäni, ja rakastuin! AH mikä täydellinen yhdistelmä sosiaalisuutta, urheiluhenkeä sekä alkoholia. Meidän tilanne päättyikin tuon ukkoni hyväksi 2-1. Sentääs yhden kierroksen voitin aloittelijana. Valitettavasti mulla ei ole yhtään kuvaa keilailuun liittyen.. Keilavuoromme jälkeen otettiin parit lasit skumppaa vuosipäivämme kunniaksi. Myöhemmin käytiin pulahtamassa kylpylässä, jonka aiemmin kerroin olevan pettymys. Mutta ei siitä sen enempää. Pääsinpä testaamaan uuttakin uudemmat bikinit! :)

Ja voi hyvänen aika mitkä ateriat syötiin iltapalaksi! Mentiin siis hotellimme aulassa sijaitsevaan ravintola-kahvilaan, nauttiaksemme jotkin kevyet ateriat ennen nukkumaanmenoa. Toinen osapuoli päätyi valinnassaan Caesar-salaattiin ja minä puolestani lämpimään kanaleipään. "Noh, se niistä kevyistä aterioista", ajattelin kun annokset tuotiin meille.

Annoskoot olivat siis todellakin suuret! Vasemmalla siis tuo tilaamani kanaleipä, ja oikealla muruseni salaatti. Enhän mä nyt kokonaan tuota jaksanut syödä, sen verran tuhti annos oli. Varmaan ainut mistä antaisin tolle hotellille 5/5! :P

Lauantai, kotiinlähdön aika. mutta jos nyt ensin aamupalalle! Joka sekin oli pieni pettymys. Oon aikapaljon perheeni kanssa hotelleja kierrellyt, joten osaan siis verrata. Aamiainen oli suppea valikoimaltaan, en löytänyt paljoakaan itselleni syötäväksi. Muffinssitkin oli kuivia :( Onneks sentään kahviautomaatista sai cappucinoa! 
Aamupalan jälkeen seurasi tunnin köllöttely hotellihuoneessa, katsoen telkkarista satunnaisesti aamupäivän tarjontaa. Varmaan ensimmäistä kertaa elämässäni meikkasin itseni kerralla. Oon siis tapaus, joka tahtoo meikkauksen ohella tehdä kaikkea muuta epäolennaista, kuten syödä,juoda,tupakoida tai käydä kurkkimassa facebookkia välistä. Tietenkin, kaikki naiset tietää ettei meikkaamisessa voi onnistua heti, aina pitää lisätä vähän puuteria vasempaan poskeen tai taittaa oikean silmän ripset vielä kertaalleen. Mutta, anyways, siinä sitten hullusti sivelin uusia meikkejäni sinne tänne, katsoen josko lopputulos olisi ihmisten ilmoille kelpaava.

Mukaan tarttui harmittavan vähän tavaraa, vaikka monet kaupat läpi kiersimme. H&M:ään multa löytyi jo lahjakortti, joten shoppailu oli puoli-ilmaista. Tämmöisiä meikkejä sitten tarttui mukaan, ei paljoa, muttenpä jäänyt tyhjin käsinkään. Nykyiset meikkivarastoni on aika suppeat, joten pieni lisäys ei tehnyt ollenkaan pahaa!

Aivan, ostin tekoripset ja liimaa! Nyt mustaki tulloo neiti hihi! Luomiväriä, kajaalia, ripsaria sekä parit työkalut. Väriteema painoittui siniseen ja mustaan. Okei, enhän mä muita värejä ostanutkaan.. :)
Vaatepuolelta en paljoa löytänyt. Housuja lähdin etsiskelemään, mutta aivan muuta löytyi ostoskorista. Parit alushousut, sukkia sekä ballerinat, jotka jäävät kaappiin odottamaan kesää ja tuunausta.. ;)
Kivoin ostokseni löytyi Tuurin kyläkaupasta, jossa poikkesimme kotimatkalla. Nyt kun tuo kesäpaita löytyy, pitää enää treenata kesämasu!

Ostin vielä tuommoisen 30x30 taulusetin(sisältää 4 taulua) ja mustaa akryylimaalia. Ideana olisi maalalta jonkinlainen kollaasintapainen jahka idea syntyy. Tuosa aiemmin viikolla maalasin jo yhden taulun, kuvaa alla :)
Uu ainiin, ostin tuossa muutama viikko sitten ebaysta kauan himoitsemani kengät! Saapuivat mulle aiemmin viikolla, ja pääsinkin Jyväskylän reissulla koeajamaan ne. Yllättävän mukavat jalassa, tietenkin päkiät ja pohkeet otti itteensä oudoksesta. Laittakaahan kommenttia tulemaan! ;)

4 kommenttia:

  1. Mä oon kans joskus ostanu tollasen samanlaisen pääkallotopin tuurista :D Aivan kiva paita kyllä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa :D joo, ja mä lähdin housuja ostamaan. :D En kyllä kadu, tosi mukava päällä!

      Poista
  2. Löysin sun blogin juuri ja tykästyin tajuttomasti! :) Ainut missä löydän parannettavaa on ulkoasu, tarkemmin vaalea teksti tummalla pohjalla. Mulla on lukihöiriö, ja siksi ko. tekstiä on raskas ja vaikea lukea /: Ymmärrän kyllä että se kuvaa persoonaasi ja tyyliäsi, mutta voisitko vaihtaa sävyjä niin, että vaalealla (ei tietenkään ole pakko olla aivan valkoinen) pohjalla olisi tummaa tekstiä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteesta! Ittteäni kanssa häiritsee tämä tausta.. Kun tein treeniblogin ja näin miten helppolukuinen valkotaustainen blogi onkaan, oon ollut aikeissa vaihtaa taustaa. Idea uupuu vielä, mutta muutosta on tulossa! :D

      Poista