maanantai 26. toukokuuta 2014

Helvetin jääkiekkopäivitykset!

Mä odotin kauan, koska pääsisin tekemään jonkun vitutuskirjoituksen, ja nyt pääsin! Tosin, en vaan uskonut että näinkin minua kaukana olevasta aiheesta.

Ymmärrän hyvin, kuinka tärkeää jääkiekko (ja varsinkin MM-kisat ynnämuut) ovat meille suomalaisille. Ennen pelin alkua valmistellaan kisakatsomo mahdollisimman mukavaksi, ja varataan sekä syömistä että juomista tarpeeksi lähelle, ettei tarvitse kesken pelin kävelläsitä vaivaista neljää metriä jääkaapille.

Aloitetaas ensin tällä pahemmalla, kun Suomi saa maalin. Järjetön hoilotus, huuto, lattian tömistely sekä kiroilukannustus maalintekijälle. AAAAAAARGH.



Mites sitten, kun vastapuoli onnistuu latomaan kiekkoa kotipuolen maaliin? Joka-vitun-ikinen jääkiekkoa seuraava suorastaan heittää kätensä ilmaan (tai johonkin ilmansuuntaan), välittämättä mitäå ympärillä on osoittaen näin turhautuneisutta vastapuolen menestyksestä.

Aivan helvetin sama, kuinka rakasta tämä laji kansallemme on, minä en pidä siitä enää. Tai pidän, mutta MM-kisojen aikaan ensivuonna, aion telkeytyä mahdollisimman kauas sivistyksen parista, ettei tarvitse kestää tätä käsittämätöntä hehkutusta. En olis halunnut käydä tietokoneellakaan tänään, mutta sorruin kuitenkin. Ja siellähän se odotti, vaani kuin kissapeto saalistaan. Jääkiekkopäivityksiä koko helvetin facebook täynnä, iltalehti&-sanomat pupruttaa vain ja ainoastaan tästä, yhdestä perkeleen aiheesta. 
Kuinka monella teistä oikeasti on joku sukulaispoika,kuten veli, isä tai lapsi, tai kenties paras ystävä pelaamassa siellä Leijonajoukkueessa? Niin, ei kovinkaan monella. Silti sitä käyttäydytään niin. 
Tai  oikeastaan, käyttäydytään kuin nuo suomen pelit koskisivat meitä kaikkia, jokaikistä suomalaista yhtä henkilökohtaisesti, kuin itse pelaajia. Jos suomi tekee maalin, kuvittelee suomalainen pelinkatsoja olevansa itsekin olevansa osa tätä tapahtumaa, ja juhannuksena kertoo ruotsalaisille mökkinaapureilleen kuinka ME tai MEIDÄN POIJJAAT voitettiin peli sitä ja tätä vastaan. "Se on se MEIDÄN Jokinen!" "Älä nyt Kontiola petä meitä, tee maali!"  Kuulostaako tutulta?


Painostan vielä, että en ole jääkiekkoa vastaan, enkä sitä seuraavia ihmisiä. Mutta, tämä helvetinmoinen jankutus ja ylpeily aiheesta, saa mun verenpaineen koholle. Onko se sitten niin, ettei meillä ole mitään muuta ylpeydenaihetta?

2 kommenttia:

  1. ...lätkän MM-kisat on vielä pieni ja kevyt rypistys, kun valtaosa peleistä on maksukanavilla, mut nyt _saat_ nauttia 30 päivän putkesta laatujalkapalloa, eikä ole edes Suomi mukana. Ja ne pelit tulee iltaisin/öisin, joten nauti siitä karjumisesta ja lattianjytkeestä mitä mahdolliset naapurit tarjoaa kun vaikkapa Norsunluurannikko tekee maalin puol viis aamulla, veikkaan et viimestään juhannuksena ajattelet lätkää suorastaan hartaalla lämmöllä ! : DDDDDDDDDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojoo, totta :D jotenkin mä olen säästynyt tuolta jalkapallohuumalta, thank god :D Jääkiekko kuitenkin taitaa olla enemmän suomalaisten juttu, kuin jalkapallo. Tai ainakin median osalta. Kyllähän mä tykkään kaikenlaisesta urheilusta, ja sen seuraamisesta, mutta tapahtui mitä tahansa, asiasta pitää tehä iso numero :D Niin, no eipä nää lehdet ynnämuut muuten elantoaan tienaisi.. :D

      Poista